sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Makarooninakkia ja tomaattikastiketta

Tämä ruoka löytyi naamakirjasta ja puoli vakavissaan miehen kanssa tuumailtiin että täytyy joskus tehdä makaroininakkeja lapsille.
Tänään mies sitten päätti että on aika kokeilla makarooninakkeja tomaattikastikkeen kera, joten ruoanlaitto rajoittui spagettien tökkimiseen nakin paloihin.
Ja kyllä, lapset olivat aivan haltioissaan kun ruokapöytään istuivat! Kumpikaan ei sanonut yhtäkään poikkipuolesta sanaa ruoasta, vaikka tomaattikastike ei varsinaisesti kuulukaan heidän suosikkiruokiinsa (oikeastaan se on niitä ruokia mitä ainoastaan maistetaan koska se on jokatapauksessa pahaa, maistui miltä tahansa). Taidamme siis tehdä joskus uudestaan makarooninakkeja.



lauantai 15. lokakuuta 2011

Syntymäpäiväkakku II


Tänään mieheni täyttää vuosia ja sen kunniaksi asennoiduin leipomaan kakun. Olen pääsemässä ilmeisesti lapsekkaiden marsipaaniviritelmien maailmasta seuraavalle tasolle, kun ajatus aikuisen syntymäpäiväkakusta ei tällä kertaa herättänyt sen kummempia luovuuden puuskia.
Mieheni pitää pähkinöistä. Ja tummasta suklaasta. Joten ajattelin tehdä pähkinäsuklaakakun. Tähän kakkuun pääsin vihdoin yhdistämään suklaasikarireunuksen jonka olen halunnut koettaa tehdä jo kauan.
Pohjana kakussa on tumma sokerikakkupohja (5 munan). Kerrosten välissä on pähkinäsuklaatäyte ja päällisenä on Tumma suklaakuorrutus. Kuorrutuksen alle laitoin omenamarmeladia, joka olikin mukavan tasaista koostumukseltaan (ja ei maistunut ollenkaan häiritsevästi). Reunoille laitoin niitä suklaasikareita ja kakun koristelin pähkinöillä (saksanpähkinöitä, pekaanipähkinöitä ja cashewpähkinöitä).




Kakku on aivan mielettömän hyvää! Löysin siis vihdoin kakun josta voin rehellisesti sanoa pitäväni. Ainoana miinuspuolena sanoisin sen, että kakku on kyllä aivan mielettömän makea.