maanantai 30. huhtikuuta 2012

Perinteet

Me emme ole kamalan perinteisiä ihmisiä. Me ei syödä uutenavuotena nakkeja, eikä sen puoleen vappunakaan. Pääsiäisenä ei syödä lammasta eikä juhannuksena tehdä mansikkakakkuja. Jouluna sentään syödään kinkkua ja vapuksikin yksi perinne on meille pesiytynyt, nimittäin munkit! Munkkeja tehdään tasan kerran vuodessa, vappuaattona. Ja ne kaikki syödään käytännössä ennen kun vappu on ohitse. Minulla on tasan yksi, hyväksi osottautunut munkki resepti, joka on kaikessa epämääräisyydessään toimiva! Ja joka vuosi mietin, riittääkö ½ litraa maitoa vai pitäisikö tehdä taikina tuplana?? Ja joka vuosi saan onnitella itseäni laiskuudesta ja siitä, etten alkanut tuplaamaan taikinaa.





MUNKIT

0,5 litraa maitoa
hiiva
1,5 dl sokeria
2 tl suolaa
kaardemummaa
100g voita
jauhoja
2 kananmunaa

Jauhoja niin paljon että taikina on löysähköä, mutta muotoiltavaa.
Paistoon 2 pk munkkirasvaa (tai 1 litra rypsiöljyä).



Muuta ohjeessa ei sanota, joten oikeastaan kaikki (myös osa aineksien määristä) jää tulkinnanvaraisiksi. Mutta siitä huolimatta tällä reseptillä munkit vaan onnistuu. Aina!


Hyvää vappua!!

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Luma-kakku

Tiedättekö super mario Galaxissa seikkailevat tähti lapsoset Lumat?
No, meillä lapset tietää ja kolme vuotta täyttävä kuopus vaatikin itselleen Luman näköistä tähti kakkua jonka oli oltava sininen. Joten ei auttanut muu kun taas kerran koettaa saada jotain vähänkään toibeita vastaavaa aikaiseksi.
Sinistä marsipaania onneksi löytyi valmiina ja tällä kertaa unohdin kitsastelun ja ostin marsipaania tarpeeksi. Ja taitaa tuo kakku muistuttaa Lumaa edes jossain määrin, ainakin kuopus yväksyi innosta kiljuen kakun.
Kynttilöitä en halunnut kakkuun tökätä kiinni, joten kynttilän pidikkeinä toimii marsipaanilla reunustetut macaron-leivosten puolikkaat.





Joten asvata saattaa, leivoin myös macaron-leivoksia juhliin. Vähän jännitti kompastunko alottelijan tuuriin, mutta tälläkin kertaa leivokset onnistui loistavasti!




Punaisiin macaron-leivoksiin laitoin puolet mantelijauhetta ja puolet pähkinäjauhetta ja luulen, että se oli ISO virhe. Minä kun en pidä mantelista, mutta minä kyllä rakasta pähkinöitä ja punaiset leivokset maistuu aivan ihanan pähkinäiselle! Sinisten kuorien välissä on vadelma marmelaadia ja punaisten kuorien välissä on mustikka marmeladia.