torstai 29. toukokuuta 2014

Suklaamokkakakku

Tässä kuussa Leivontafoorumilla haasteena oli leipoa täytekakku. Kuopuksen syntymäpäiville tein kakun valkosuklaamoussella ja vadelmamoussella, jotka saivat väliin kaveriksi karpalohilloa. Kakku oli hyvää, mutta halusin tehdä jotain aivan muuta. Mokkakakku sai veden herahtamaan kielelle ja päätin testailla siis sellaista.



Suklaakakku

2,4 dl sokeria
0,9-1,2 dl vehnäjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
0,9 dl kaakaojauhetta
1 muna
1,2 dl maitoa
0,6 dl kasvisöljyä
2 tl vanilja aromia
1,2 dl kiehuvaa vettä

Laita uuni lämpenemään 170 ºC. Sekoita sokeri, jauhot, kaakao, leivinjauhe, ruokasooda ja suola sekaisin. Lisää muna, maito, öljy ja vanilja aromi sekaan. Vatkaa sähkövatkaimen keskiteholla muutama minuutti. Lisää sekaan kiehuva vesi. Taikina on todella juoksevaa. Kaada taikina Ø 15 cm vuokaan. Jos paistat taikinan yhdellä kertaa, anna kakun olla uunissa n. 60 min. Suosittelen paistamaan sen kahdessa vuoassa (tai kahdessa osassa), jolloin riittää lyhyempi paistoaika. Anna kakun jäähtyä hetki ennen kun irrotat sen vuoasta. Anna jäähtyä kunnolla ennen täyttämistä.


Mokka mousse

1,8 dl kermaa
2 tl sokeria
0,8 dl vahvaa kahvia tai kahvilikööriä
175 g tummaa suklaata
1 tl vanilja aromia

Mittaa kattilaan 0,6 dl kermaa, sokeri ja kahvi/likööri. Kuumenna miedolla lämmöllä niin kauan, että sokeri sulaa. Ota pois levyltä. Laita suklaa lämpimän kermaseoksen joukkoon ja sekoittele kunnes suklaa on sulanut. Siirrä seos kulhoon ja anna seoksen jäähtyä huoneen lämpöiseksi. Vatkaa loput kermat pehmeäksi vaahdoksi ja sekoita kermavaahto suklaaseokseen. Laita jääkaappiin jäähtymään. Kun seos on kylmää, vatkaa se sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi.


Halkaise kakku puoliksi ja laita moussea väliin (tai laita moussea kahden pohjan väliin). Päällystä kakku lopulla moussella. Yllä oleva määrä moussea riittää tämän kokoisen kakun väliin ja päälle mainiosti. Kakku on koristeltu mokkapavuilla (olisin halunnut kahvipapuja, mutta niitä ei kaupassa ollut) sekä suklaalla kuorrutetuilla kuivatuilla vadelmilla, jotka saivat terälehdet valkosuklaasta.


Vaikka kakku onkin hurjan suklainen, ei se ollut liian imelää. Ja kuten kuvitella saattaa, kakku oli aivan mielettömän herkullista!


Vaikka en oikeille palkintosijoille kaikkien upeiden luomusten seasta yltänytkään, sain Dansukkerilta kannustuspalkinnoksi Baking instinct -kirjan. Kirja oli Todella mukava yllätys!! Kiitos siitä!


3 kommenttia:

  1. Luin kommenttisi Lf toukokuun höpinöistä ja samoihin ajatuksiin päädyin omalla kohdallani, minun tulisi kaiken lisäksi huomioida "maassa maan tavalla" tyyli, jos mielin..... !

    VastaaPoista
  2. Casinos Near me - Jackson - CBS 4
    Hollywood Casino Joliet 상주 출장마사지 - 천안 출장마사지 Best Price (Room Rates) Guarantee ➤ Book online INR 6800 안성 출장안마 OFF! deal 수원 출장안마 and discounts with lowest price on Resort Booking. Rating: 여수 출장샵 3.8 · ‎1,900 votes

    VastaaPoista