maanantai 23. joulukuuta 2013

Kierrekeksejä ja riisisuklaata

Tänä jouluna rikomme omia perinteitä ja lähdemme joulun viettoon mehen lapsuuden kotiin. Vaikka pystyn näin välttämään kaiken joulu hössöttämisen ja ruoan valmistamisen, en osannut olla leipomatta jotain viemisiksi. Lasten kanssa tehtiin joka jouluisen taatelikakun kaveriksi kierrekeksejä ja riisisuklaata.



Kahden suklaan riisisuklaa

Vaalea kerros:
40 g voita
3/4 rkl vaaleaa siirappia
100 g valkosuklaata
3 1/3 dl riisimuroja

Tumma kerros:
40 g voita
3/4 rkl tummaa siirappia
100 g tummaasuklaata
3 1/3 dl riisimuroja

Wiener nougat-crunchia

Valmista kumpikin kerros samalla tavalla. Valmista ensin vaalea kerros. Sulata voi ja siirappi kattilassa. LIsää suklaa ja odota että se sulaa ja seos on tasaista.  Lisää riisimurot ja sekoita. Kaada massa n. 15 x 15 cm kokoiseen leivinpaperilla vuorattuun astiaan. Painele tasaiseksi. Valmista tumma kerros ja kaada massa vaalean kerroksen päälle. Rispttele päälle Wiener nougat-crunchia. Laita jääkaappiin jähmettymään. Kun riisisuklaa on jähmettynyttä, leikkaa se paloiksi.





Kierrekeksit (32 kpl)

250 g pehmeää voita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
0,5 tl leivinjauhetta
5,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta

Sekoita kaikki aineet kaakaojautenna lukuunottamatta sekaisin keskenään. Kun taikina ontasaista massaa, puolita se ja laita toinen puoli jääkaappiin. Lisää toiseen puoleen kaakaojauhe. Kun taikina on tasaista massaa, laita sekin jääkaappiin. Anna taikinoiden olla kylmässä 15 min.
Pyöritä kumpikin taikina pitkäksi tangoksi. Leikkaa kummastakin tangosta 32 tasakokoista palaa. Pyöritä palat n. sentin paksuisiksi pitkuloiksi. Kieritä yksi tumma ja yksi vaalea pitkula keskenään kierteelle ja laita leivinpaperin päälle uunipellille. Paista keksejä 200 asteessa 8-10 minuuttia.


Lasten kanssa innostuttiin koristelemaan osa keskeistä suklailla ja crincheilla, joita sain palkinnoksi Leivontafoorumin viimekuun haasteesta. Mielenkiinnolla odotan, miltä maistuu esimerkiksi suklaalla ja turkinpippuri rouheella koristeltu keksi!


perjantai 20. joulukuuta 2013

Marraskuun leivontahaaste ja palkinto

Leivontafoorumin marraskuinen leivontahaaste oli toistaa jokin viime vuoden haasteiden leipomuksista. Minulle tuli välittömästi mieleen kaksi eri leipomusta, joita olen halunnut testata. Perhe valitsi niistä suklaisen vaihtoehdon. Osallistuin marraskuun haasteeseen leipomalla Puolukkaisen suklaakakun ja valmistamalla sen seuraksi kanelisen kaakaon. Alkuperäisellä leipomuksella viime vuonna haasteeseen osallistui Katjuzqa (hänen bloginsa löytyy täältä). 

Puolukkainen suklaakakku

175 g voita
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl leivontakaakaota
0,25 tl suolaa

2 dl puolukoita

Tarjoiluun:
2 dl vispikermaa
2 tl sokeria
vaniljansiemeniä


Sulata voi ja jätä jäähtymään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot, kaako ja suola keskenään. Lisää taikinaan vuorotellen sula voi ja kuivat aineet. Kaada taikina voideltuun n. 24 cm irtopohjavuokaan (laita pohjalle leivinpaperi niin kakku ei jää kiinni). Ripottele taikinan pinnalle puolukoita. Paista uunin alatasolla 175 asteessa 25-30 minuttia.
Anna kakun jäähtyä ennen tarjoilua. Säilytä jääkaapissa.
Tarjoilua varten vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi, mausta se sokerilla ja vaniljansiemenillä.


Kanelinen kaakao

1 dl vettä
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
3-4 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 l maitoa

Mittaa kattilaan vesi, kaakaojauhe, kaneli ja fariinisokeri. Kuumenna seos kiehuvaksi. Lisää maito ja kuumenna kokoajan sekoittaen. Kaada laseihin ja koristele vatkatulla kermalla, suklaalastuilla sekä kanelijauheella.
Jos haluat nauttia kaakaon kylmänä, anna mausteseoksen jäähtyä ja lisää joukkoon kylmä maito.





Sijotuin leipomuksella kolmannelle sijalle ja palkinto saapui postiin muutoma päivä sitten. Tällä kertaa postista löytyi aivan mielettömän ihana leivonta-aiheinen paketti Fazerilta! Paketista löytyi erilaisia crunch-pusseja (2 x Marianne, Turkinpippuri, Taloussuklaa, Wiener Nougat ja Tutti Frutti), paketti leivontakaakaota, erilaisia leivontasuklaita (valkosuklaa, sitruunainen valkosuklaa, tummasuklaa sekä premium tummasuklaa), nuolija ja ihana pieni reseptivihko (josta muuten lasten kanssa jo löydettiin leipomuksia testattavaksi!).
Suuri kiitos palkinnosta!!

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Hattivatti-leivokset

Leivontafoorumin viime kuun haasteena oli leipoa vientituote. Hetken asiaa pohdittuaan mieheni keksi, että hattivateista saisi kai jotain leivottua. Tämän sanottuaan minulle nousi mieleen pienet hattivattien muotoiset leivokset.



Hattivatti-leivokset

Pohja:

2 kananmunaa
sokeria
perunajauhoja
vehnäjauhoja
1 tl leivinjauetta

Ota kaksi saman kokoista lasia. Riko toiseen kananmunat. Mittaa toiseen sokeria saman verran kun munia on ja kumoa sokerit kulhoon. Mittaa tyhjään lasiin n. puolet munien määrästä perunajauhoja. Lisää lasiin vehnäjauhoja niin paljon, että jauhoja on yhteensä yhtä paljon kun munia. Lisää leivinjauhe jauho lasiin. Kaada munat kulhoon ja vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi lauhot joukkoon ja kääntele ne vaahtoon varovaisesti.
Vuoraa n. 20 cm x 20 cm vuoka leivinpaperilla ja kumoa taikina sille. Paista 175 asteessa 20-30 minuttia.

Rahkatäyte:

1 dl vispikermaa
200 g sitruunarahkaa
1 liivatelehti

Laita liivatteenlehti likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita rahka sen sekaan. Liota liivatelehti tilkkaan kuumaa vettä ja kaada ohuena nauhana kerma-rahkan sekaan koko ajan sekoittaen.

Kokoamiseen tarvitset myös mansikkamarmeladia.

Kokoaminen:

Kokoa leivokset lieriön muotoiseen astiaan tai esimerkiksi kalvosta taiteltuun putkiloon. Leikkaa pohjasta sopivan kokoisia paloja, kaksi per leivos. Puolita toinen paloista kahtia. Laita toinen puolitetuista paloista lieriön pohjalle, kostuta sokerivedellä, sivele pintaan marmeladia ja laita kerros rahkatäytettä. Laita toinen halkaistu pala rahkan päälle ja toista edellinen. Lopuksi muotoile paksummasta palasta puolipallon muotoinen kappale ja laita se päällimmäiseksi. Laita leivokset jääkaappiin jähmettymään. Anna jähmettyä mieluiten yön ylitse.

Voikreemi:

60 g voita (suolatonta)
2 dl tomusokeria
0,5 tl vaniljasokeria

Vatkaa voi pehmeäksi. Lisää sekaan vaniljasokeri sekä tomusokeri ja sekoita kunnes kreemin on tasaista ja notkeaa.


Kaulitse valkoista sokerimassaa levyksi ja leikkaa siitä suorakaiteen muotoinen, leivoksen kokoinen pala. Levitä sokerimassan päälle voikreemiä ja aseta leivos massan päälle makuulleen. Kääri leivos sokerimassan sisälle. Kiinnitä aikaisemmin valmistamasi silmät voikreemillä ja tökkää kädet sokerimassan läpi hattivati kylkiin.


Minä sain tehtyä neljä aika tuhdin kokoista hattivatia.

Lokakuun haasteessa oli niin paljon mahtavia leipomuksia, etten yltänyt palkintosijoille. Mutta hattivatit saivat idea-palkinnon muumiaiheestaan ja loppuviikosta saapuikin paketti Lejokselta.


Paketista löytyi leivontakulho, esiliina, puuroriisiä, ananaspaloja, kaksi pakettia tummaa leivontakaakaota, rusinoita, luumuja, mustaherukkahyytelöä, taikinakaavin sekä suti. Suuri kiitos paketista!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Perunarieska

Minä en siis pidä ollenkaan rieskoista. Varsinkaan perunarieskasta. Mutta kun jääkaapissa odotti hirveä läjä eilistä perunamuussia, oli pakko keksiä sille jatkojalostus paikka. Ja ainoa mikä perunavellin lisäksi tuli äkkiseltään mieleen oli perunarieksa.

Perunarieska (4 kpl)

3 dl perunamuussia
1 kananmuna
maitoa
suolaa
2,5-3 dl vehnäjauhoja
sulaa voita

Laita uuni lämpeämään 250 asteeseen.
Sekoita perunamuussista ja maidosta löysähkö vellimäinen massa. Jos muussisi on jo valmiiksi hyvin löysää, et todennäköisesti tarvitse lisätä maitoa ollenkaan. Riko kananmuna massan sekaan ja sekoita se joukkoon. Lisää n. 0,5-1 tl (tai oman makusi mukaan) suolaa sekaan. Lopuksi sekoita jauhot taikinaan desi kerralla, kunnes taikina on tahmaista ja muotoiltavaa. Voit lisätä maitoa vielä tässäkin vaiheessa jos taikina tuntuu liian kovalta.
Muotoile taikinasta neljä litteää rieskaa suoraan leivinpaperin päälle. Sulata hieman voita ja voitele rieskat sillä. Paista kunnes rieskojen pinta on saanut kauniin kullanrusehtavan sävyn.


Siis minähän en pidä rieskoista. Varsinkaan perunarieskasta. Paitsi näistä! Ehkä maailman helpoin ja nopein leipä leipoa ja nämä on mukavaa vaihtelua sämpylöihin ja limppuihin.
Suosittelen testaamaan!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Leivontafoorumin syyskuun haastepalkinto

Sijotuin leivontafoorumin syyskuun leivontahaasteessa kolmanneksi pähkinä-hedelmäleivällä sekä ruislimpulla (josta naputtelen myöhemmin ohjetta) ja perjantaina postiin oli saapunut haastepalkinto. Palkinto saapui Dan Sukkerilta ja oli täynnä aivan ihania tuotteita.


Paketti sisälsi Siro erikoishienoa sokeria, tummaa Muscovado sokeria, fariinisokeria, leipäsiirappia, vaniljasokeria, ison läjän erilaisia ohjeita sekä muutoman jääkaappi magneetin.

Varsinkin leipäsiirapista olen innoissani! Hauskaa oli saada ko. tuote palkintopaketin mukana, kun haasteen aiheena olii tumma ja vaalea leipä. Tänään siirappi pääseekin testiin kun meillä leivotaan taas pähkinäistä-hedelmäleipää.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Pähkinä-hedelmäleipä

Syyskuun leivontafoorumin haasteena oli leipoa kaksi leipää, tumma ja vaalea. Tumma leipä ei aiheuttanut ongelmia, tiesin välittömästi ruisleivän leivontapäivien oleva pitkästä aikaa taas edessä. Sensijaan vaaleaa leipää en ole kauhean paljon leiponut. Aloinkin koluamaan internettiä lävitse houkuttelevan leivän toivossa.
Ja kuten on käynyt joskus muulloinkin, ei sitä oikealta kuullostavaa reseptiä meinannut löytyä. Joten listasin parhaita paloja useista eri resepteistä ja sävelsin omasta päästäni loput. Ja niin siitä syntyi syntisen maukas pähkinä-hedelmäleipä.




Pähkinä-hedelmäleipä (2-3 kpl)

30 g saksanpähkinöitä
30 g cashewpähkinöitä
30 g rusinoita
30 g kuivattuja karpaloita
1 pss kuivahiivaa
n. 0,5 dl siirappia
250 g spelttijauhoja
30 g vehnäleseitä
n. 350 g vehnäjauhoja
5 dl vettä
0,5 tl suolaa

Lisää lämpimään veteen spelttijauhot, vehnäleseet, pähkinät, rusinat, karpalot, siirappi ja hiiva. Sekoita löysäksi velliksi. Lisää vehnäjauhot vähitellen samalla alustaen taikinaa. Jatka alustusta niin kauan kunnes taikina on hieman tahmaista mutta muotoiltavaa, eikä se tartu enää käsiin kiinni. Lisää suola alustusvaiheen loppupuolella. Anna kohota n. kaksinkertaiseksi.
Kohoamisen jälkeen pyörittele 2-3 leipää. Voitele leivät laimealla vesi-siirappi seoksella ja koristele ripottelemalla vehnäleseitä leipien pinnalle. Paista 200 asteisessa uunissa kunnes leipien pohjasta kuuluu kumea ääni kopauttaessa. Jos leipien pinta alkaa tummua liikaa, alenna lämpötilaa 175 asteeseen.



Nämä leivät katoaa meillä parempiin suihin yhdessä hujauksessa. Leipään leivotut pähkinät, rusinat sekä karpalot antaa leivälle yllätykselisen mauan eikä nämä tarvitse päälleen muuta kun kerroksen voita.
Suosittelen testaamaan!

Sijoituin leivilläni syyskuun haasteessa kolmannelle sijalle.



maanantai 30. syyskuuta 2013

Kirpeä marja-marenkipiirakka

Löysin uusimmasta Maalla lehdestä varsin herkullisen puolukkamarenki ohjeen. Montaa päivää en ehtinyt reseptiä päässäni pyöritellä, kun se piti leipoa perheen iloksi.
Meillä on pakkanen täynnä puolukkaa, kiitos anopin ja apen. Ja silti käteen tarttui pelkkiä karpaloita piirkan leipomisen koittaessa. Kunnes löysin pussillisen pieniä ja punaisia marjoja... Jotka kiisseliä keitellessä paljastuivat punaherukoiksi!

Meillä ei siis syöty puolukkamarenkia vaan kirpeää marja-marenkipiirakkaa, jossa tällä kertaa täytteenä oli punaherukoita.


Marja-marenkipiirakka

Täyte:
5 dl marjoja (puolukka, karpalo, punaherukka...)
1,5 dl sokeria
0,5 dl vettä
2 rkl perunajauhoja

Taikina:
70 g voita
1 dl ruokosokeria
2 kananmunan keltuaista
0,5 dl maitoa (tai kermaa)
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Pinnalle:
2 kananmunan valkuaista
1 dl sokeria

Valmista ensin kiisseli. Mittaa kaikki täytteen aineet kattilaan ja kiehauta. Älä keitä. Anna kiisselin jäähtyä.
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään. Lisää kananmunan keltuaiset ja sekoita huolellisesti. Sekoita jauhot keskenään ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen taikinaan. Voitele piirakkavuoka ja levitä taikina siihen. Kaada kiisseli taikinan päälle. Paista 200 asteessa n. 20 min.
Ennen kuin piirakka on valmis, vaahdota kananmunan valkuaiset ja lisää sokeri vähetellen sekaan. Kun piirakka on valmista, peitä sen pinta marengilla ja laita takaisin uuniin muutomaksi minuutiksi tai kunnes marenki on sanaut väriä pintaansa.



Vaikka epäilin suuresti tuleeko koko piirakkaa syötyä, niin kaikki hävisi nälkäisten perheenjäsenten suihin eilisen aikana. Tarkoituksella en olisi ikinä lähtenyt tekemään kiroeää marenkipiirakkaa punaherukoista, mutta tällä kertaa vahinko oli onnekas sattuma. Piirakka nimittäin oli todella hyvää!

tiistai 10. syyskuuta 2013

Amerikkalaiset suklaamuffinssit

Kaapin perällä lojuneet pienet muffinssivuoat ovat houkutelleet minua leipomaan koko viime viikon ja lasten yksimielisellä päätöksellä vuorossa oli taas kerran suklaamuffinsseja. Ja vaikka tarkoituksena oli tehdä muhkeita amerikkalaisia suklaamuffinsseja, päätin testata kuinka ne istuisivat minivuokiin.


Amerikkalaiset suklaamuffinssit (n. 16 kpl normaali kokoisia muffinsseja)

100g voita
1,5 dl sokeria
2 kananmunaa
1 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
125 g tummaa suklaata

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. 
Sekoita pehmeä voi ja sokeri keskenään hyvin sekaisin. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen ja sekoita huolellisesti sekaisin. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinan joukkoon vuorotellen maidon kanssa. Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi ja kääntele rouhe taikinaan.
Laita taikinaa muffinssivuokiin runsaasti, jotta se kohoaa uunissa muhkeaksi hatuksi. Paista n. 20 min tai kunnes muffinssit ovat valmiita.
Pienemmät vuoat tarvitsevat lyhyemmän paistoajan ja suuremmat pidemmän.


Vaikka minä olen jo vähän päässyt ylitse suklaa-himostani ja makuni on kehittynyt uusiin suuntiin, oli nämä muffinssit valtavan hyviä! Ja muhkeat amerikan muffinssit sopii vallan mainiosti myös minivuokiin laitettaviksi. Pienissä vuoissa muffinsseista tulee ihania suupaloja ja niitä voi hyvällä omalla tunnolla syödä useammankin.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Jäätelötötteröt

Olen miettinyt kauan tekeväni joitain keksejä, jotka saisi käärittyä kauniisti rullalle, jonka jälkeen rullat voisi täyttää herkuilla.
Testasin keksejä, jotka oli tarkoitettu rullattaviksi, katasrofaalisin seurauksin. Tai no, lapset sai syödä herkullisia keksin paloja. Testasin myös kaurakeksit, ne kun pitäisi ainakin teoriassa voida kovettaa muotoonsa, mutta nekään ei käyttäytyneet toivotulla tavalla. Joten päädyin tekemään tötteröt brandy snapsien ohjeella. Nämä keksit käyttäytyivät mallikkaasti rullatessa ja täytteeksi keksitötteröt saivat jäääteköä, sekä jääkaapin hilloaarteita.


Nämä jäätelötöteröt oli helppoja tehdä ja maistui meidän perheelle.

lauantai 3. elokuuta 2013

Hi-Hat cupcakes

Tässä on taas eräs leivonnainen, jota olen halunnut testata jo kauan. Olen suunnitellut monta viikkoa leipovani näitä töiden jälkeen, mutta aina se on jäänyt väsymyksen varjoon. Tänään lopulta päätin ryhdistäytyä ja leipoa näitä suloisia kuppikakkuja.


Hi-Hat cupcakes (10 kpl)

Muffinssit (12 kpl)

1,5 dl sokeria
100 g voita
1,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
100g suklaata
2 rkl kahvia
3 munaa

Sulata suklaa. Vatkaa sokeri ja huoneen lämpöinen voi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne vaahtoon. Lisää jäähtynyt sula suklaa taikinaan. Sekoita ja lisää kahvi. Lisää lopuksi munat yksitellen. Paista 175 asteessa 20-30 minuttia tai kunnes muffinssit ovat valmiita.


Marenki

3 munan valkuaista
4,25 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
puolikkaan sitruunan mehu

Yhdistä aineet mieluiten metalliseen kulhoon. Laita kulho kiehuvan veden päälle ja sekoita niin kauan kunes sokerikiteet ovat kokonaan sulaneet. Tämän jälkeen vatkaa sähkövatkaimella niin kauan, että seos on 65 asteista. Siirrä kulho kiehuvan veden päältä ja vatkaa kunnes marenki on jäähtynyttä. Pursota marenki muffinssien päälle ja siirrä muffinssit jääkaappiin noin  30 minuutiksi jähmettymään.

(minulla tämä marengin määrä riitti kymmenen muffinssin kuorruttamiseen)


Suklaakuorrutus

170 g suklaata
1,5 rkl ruokaöljyä

Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää öljy joukkoon. Siirrä sula suklaa viileään kulhoon ja anna jäähtyä hetki. Kasta marenkipäällinen suklaaseen tai valuta suklaata marengin päälle lusikalla. Laita kuppikakut jääkaappiin jähmettymään noin 30 minuutiksi.

(minä sulatin kuorrutukseen 250 g suklaata ja tämä määrä oli aivan liian suuri!)




Muffinsseisa tuli aivan järkyttävän hyvän makuisia! Marenki päällä oli (yllätys yllätys) hirvittävän makeaa, mutta hyviä nämä oli silti. Kovin montaa ei yhdeltä istumalta voi syödä, mutta säästyypähän myöhemmäksikin.
Ennen kun näitä koettaa tehdä seuraavan kerran, täytyy kyllä hommata tarpeeksi suuri metallinen kulho marengin tekoa varten. En malttanut odottaa sokerikiteiden sulamista tarpeeksi kauan keraamisen kulhon kanssa ja marenki jäi ikävän kiteiseksi.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Pienet passionhedelmä-tortut

Lime-marenkipiirakka on ollut yksi meidän perheen suosikki ja ohjeeni alareunassa on vinkki, joka kehottaa koettamaan torttua passionhedelmä kiisselillä limen sijaan. Tänään päätin testata miltä lime-marenki piirakka maistuisi passionhedelmäisenä versiona.




Pienet passionhedelmä-marenkitortut (8 leivosta)

Pohja:
n. 3 dl venhäjauhoja
100 g voita
3 rkl vettä

Täyte:
2-3 passionhedelmää
3 dl vettä
1½ dl sokeria
¾ dl maissitärkkelystä
3 munan keltuaista

Marenki:
3 munanvalkuaista
1 dl sokeria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Sekoita vesi, sokeri, maissitärkkelys kattilassa ja kaavi passionhedelmän hedelmäliha sekaan. Kuumenna seos kokoajan sekoittaen. Ota kattila liedeltä ja sekoita keltuaiset seokseen ja laita takaisin liedelle. Anna seoksen hautua, mutta älä anna sen kiehua ettei se juoksetu. Jätä jäähtymään.
Nypi jauhot ja rasva. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.Painele pieniin piirakkavuokiin. Tue reunat alumiinikaistaleilla. Esipaista pohjaa n. 15 min uunin alaosassa. Säädä uuni 150 asteeseen.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja sekoita varovaisesti.
Kaada täyte pohjien päälle. Pääällystä piirakat marengilla. Paista uunin keskiosassa n. 8 min tai kunnes pinta on saanut kauniin ruskean värin. Tarjoile piirakat haaleana tai kylmänä.






Passionhedelmäinen versio on itseasiassa varsin maukas. Passionhedelmä kiisselin maku muistutti hieman appelisiinin, karviaisen ja kiivin makua (maistajien luonnehdintaa) ja tuttu limen kirpeys puuttui piirakasta. Ehkä maistelemme joskus toistekin passionhedelmäistä versiota tortusta.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Huhtikuun palkintohaaste leivontafoorumilla

Sijoituin jaetulle palkintosijalle leivontafoorumin huhtikuun palkintohaasteessa. Haasteeseen osallistuin Makea chili-piirakalla. Tänään ehdin postiin hakemaan tuon palkinnon ja yllätys oli kyllä melkoinen kun paketin kotona aukaisin! En olisi hurjimmissa kuvitelmissanikaan osannut odottaa näin ihanaa pakettia.


Paketti sisälsi viisi elintarvikekynää (musta, punainen, sininen, vihreä ja ruskea), kolme eriväristä elintarvikeväriä (violetti, pinkki ja oranssi) ja viittä erilaista nompparellia.


Paketista löytyi myös muhvinssireunuksia, muottisarja suklaalle ja muotoilumassoille sekä alusta jossa voi kuivattaa kukkia ja lehtiä (sun muuta) muotoonsa.



Sormet syyhyää päästä leipomaan!!!

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Makea chili-piirakka

Leivontafoorumilla tässä kuussa haasteena oli leipoa jotain oranssia. Oranssin kaveriksi sai valita vapaasti jonkun toisen värin. Satuin sitten kauppareissulla huomaamaan juustohyllyssä Valion Mustapekka makea chili-juustoa ja mielessä alkoi siintää ajatus oranssi-punaisesta piirakasta.


Makea chili-piirakka

Pohja:
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl emmental-juustoraastetta
150 g voita
0,5-1 dl porkkanasosetta

Sekoita vehnäjauhot ja juustoraaste keskenään. Kuutioi pehmeä voi ja nypi se jauhojen sekaan. Lisää porkkanasose ja sekoita tasaiseksi massaksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan.

Täyte:
150 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g punaista pestoa
150 g oranssia paprikaa
250 g punaisia kirsikkatomaatteja
100 g Mustapekka makea chili -juustoa
tuoretta basilikaa

Sekoita maustamaton tuorejuusto ja pesto keskenään. Levitä se pohjan päälle vuokaan. Laita seuraavaksi pohjan päälle basilikan lehtiä. Paloittele paprika sopivan kokoisiksi paloiksi ja puolita kirsikkatomaatit. Laita ne vuokaan peston päälle. Paloittele juusto pieniksi kuutioiksi ja laita ne päällimmäisiksi.
Paista 200 asteessa n. 40 minuuttia. Laita folio piiraan päälle kun juusto on saanut väriä pintaansa. Tarjoile jäähtyneenä.



Tarkkasilmäiset varmasti huomasi, että piirakka muistuttaa erehdyttävän paljon Kinuskikissan Mustapekan tomaatti-sipulipiirakkaa. Ohjeen perustana onkin ollut tuo mielettömän maukas piirakka. Tosin tämän kertaisesta paprikaisesta versiosta tuli vielä maukkaampi, jos mahdollista.



lauantai 13. huhtikuuta 2013

Angry birds kakku

Kuopuksen syntymäpäivät kävi taas ajankohtaiseksi ja tällä kertaa hänen ensimmäisenä syntymäpäiväkakku toiveena oli angry birds kakku. Eikä mikään sellainen linnun muotoinen viritelmä, vaan kakku, jonka päällä kököttää joukko vihaisia lintuja. Joten tiedossa oli lintu-sulkeiset. Ja kun linnuista oli päästy eroon, ilmoitti lapsi, että niillä pitää tottakai olla myös munia ja pesä!





Linnut ja possut muovasin pääasiassa sokerimassasta, jonka värjäsin tarkoitukseen sopivaksi. Mustat osuudet on kuitenkin mustaa marsipaania.










Kakun tein tumman sokerikakkupohjan ohjeella. Kakun välissä on vadelmahilloa sekä suklaakermavaahtoa. Suklaakermavaahtoa löytyy myös kakun reunoilta.
Valitettavasti kakku oli niin pieni (vaikka teinkin viiden munan kakun), ettei kertakaikkiaan kaikki suunniteltu mahtunut kakun päälle. Joten sen sijaan että lintujen munat olisivat kellineet turvassa pesässä, oli possut onnistuneet varastamaan pari munaa ja suunnitella jo pakoa niiden kanssa. Onneksi joukko lintuja huomasi paon!










Niin ja kaikkien muiden lintujen lisäksi testasin kuinka onnistuisi tehdä isontunut oranssi lintu. No, eihän se nyt kamalan hyvin onnistunut, mutta kyllä sen varmaan esikuvakseen tunnistaa. Tämä veijari koottiin vesi-ilmapallon päälle.



torstai 14. maaliskuuta 2013

Battenberg Cake - Battenbergin kakku

Tähän kakkuun törmäsin joskus tuijottaessani brittiläistä leivontaohjelmaa. Kakku jäi takaraivoon muhinmaan ja odottamaan otollista aikaa. Nyt se aika koitti ja päätin yrittää leipoa Battenbergin kakun.
Kakun periaate on todella yksinkertainen. Leivot vain kaksi eriväristä kakkupohjaa ja leikkaat niistä neljä saman kokoista pitkulaista nelikulmiota. Mutta käytäntö ei ollut ihan niin yksinkertaista enää.


Battenberg Cake


175 g voita
175 g hienoa sokeria
3 kananmunaa
2 rkl maitoa
175 g jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
punaista elintarvikeväriä

aprikoosihilloa
250 g marsipaania
Tomusokeria


Vuoraa 20 cm x 20 cm vuoka leivinpaperilla. Tee leivinpaperista keskelle jakaja.

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat ja maito ja sekoita kokoajan. Yhdistä jauhot ja leivinjauhe, siivilöi jauhoseos ja kääntele se taikinan sekaan. Jaa taikina kahtia ja värjää toinen vaaleanpunaiseksi elintarvikevärillä.

Laita tekemäsi jakaja vuokaan keskelle. Täytä toinen puoli vuoasta punaisella taikinalla ja toinen vaalealla taikinalla. Pidä jakajasta kiinni, että se pysyy vuoan keskellä.

Paista 180 asteessa 25-30 minuuttia tai kunnes pohjat ovat valmiita. Anna pohjien jäähtyä 10 minuuttia ja poista sen jälkeen vuoasta. Anna jäähtyä kokonaan.

Kun pohjat ovat jäähtyneet, leikkaa kummankin värisestä pohjasta kaksi päistään neliön muotoista palaa. Puserra aprikoosihillo siivilän läpi. Voitele kakkupohjista hillolla ne sivut, jotka tulevat toisiaan vasten ja liitä ne yhteen. Kaulitse marsipaani tomusokerilla jauhotetulla alustalla. Tee marsipaanilevystä niin leveä kun kakulla on pituutta ja neljä kertaa niin pitkä kun kakulla on korkeutta (jotta sen saa näppärästi käärittyä kakun päälle). Levitä marsipaanin päälle aprikoosihilloa ja kääri kakku marsipaaniin. Leikkaa päät niin, että kuvio näkyy.


Kuten näkyy, en saanut leikattua nelikulmioista täysin samankokoisia ja kakku onkin hieman vinsallaan. Mutta varsin kelvollinen ensisuoritus. Perhe söi kakun suihinsa yhdessä hujauksessa ja aloimme haaveilemaan kakun pähkinä-suklaa versiosta. Mutta sitä ennen minun täytyy keksiä hyvä syy ostaa ihan oikea neliövuoka!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Vadelma-suklaamuffinssit suklaasydämellä

Eilen alkoi mieleni tehdä vadelmaisia suklaamuffinsseja. Ja koska uusi muffinssi vuokani odotti testiajoa, oli siinä tarpeeksi hyvä syy leipoa tänään muffinsseja.
Muffinssitaikinan tein vanhalla, hyväksi havaitulla suklaamuffinssi reseptillä, jota tuunasin hieman.


Vadelma-suklaamuffinssit (12 kpl)

100 g suklaata
100 g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 kananmunaa
2 dl jäisiä vadelmia
6 suklaa palaa

Sulata suklaa. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne voivaahtoon. Lisää sula suklaa sekaan. sekoita kananmunat yksitellen joukkoon. Lisää viimeisenä vadelmat. Annostele muffinssivuokiin. Puolita 6 suklaapalaa pitkittäin ja paina jokaiseen vuokaans yksi puolikas pystyyn. Paista 200 asteessa n. 10 min tai kunnes muffinssit ovat valmiita. Anna jäähtyä ja koristele tomusokerilla.


Nämä herkut oli todella suklaisia, tosin vadelmat toivat ihanasti hieman keveyttä sekaan. Montaa ei näitä pystynyt kerralla syömään, ehkä hyvä niin.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Sitruunaiset kuppikakut persikka sydämellä

Ystävänpäivän kunniaksi päätin keipoa perheelle sitruunaisia kuppikakkuja persikka sydämellä.


Sitruunaiset kuppikakut persikka sydämellä (10 kpl)

100 g voita
1,5 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1-2 rkl sitruunamehua
n. 3 säilykepersikan puolikasta

Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne vaahdon sekaan varovaisesti käännellen. Lisää sitruunamehu jäähtyneen sulan voin sekaan ja lisää voiseos taikinaan varovaisesti sekoittaen. Täytä muffinssivuoat n. puolilleen taikinalle. Palasta persikanpuolikkaat pienemmiksi paloiksi ja laita niitä taikinan päälle vuokiin. Täytä vuoat niin, että n. 1/3 vuoasta jää täyttämättä. Paista 175 asteessa 15-20 minuttia.

Kuorrute:

100 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g tomusokeria
sitruunamehua

Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri keskenään sekaisin. Lisää siruunamehu joukkoon vähitellen, kunnes saat kuorrutteesta mieleisesi makuista. Leitä kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle.



Persikat olisin voinut jättää hieman suuremmiksi paloiksi ja laittaa niitä huomattavasti enemän muffinssien sisälle. Mutta kaiken kaikkiaan näistä tuli oikein maukkaita! Ja taisin löytää vihdoin kuorrutteen, jota minäkin voin syödä.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Inkiväärikeksejä ja sokerisydämiä

Näin ystävänpäivän lähestyessä ajattelin muistaa muutomaa ystävääni, jotka hekin muisti joitain viikkoja sitten minua. Sain nimittäin yllätys syntymäpäiväjuhlat, jotka mieheni oli puuhannut kasaan ystävieni avulla. Asiaan liittyi paljon juonia, suunitelmien melkein-vuotamista-julkisuuteen ja läjän valkoisia valheita. Joten ajattelin maksella potut pottuina ja puuhastella ystäville ystävänpäivän kunniaksi saamillani lahjoilla yllätyksen.
Tein sokerisydämiä ja pikeerillä kuorutettuja inkiväärikeksejä.



Sokerisydämet

3 dl pienikiteistä sokeria
1-2 rkl vettä
elintarvikevärejä

Mittaa pienikiteinen sokeri kulhoon (tai käytä normaalia hienoa sokeria ja pyöräytä kiteet pienemmäksi huhmareessa) ja mittaa vesi sekaan. Massan koostumuksen pitää muistuttaa märkää hiekkaa. Sekoita haluamaasi elintarvikeväriä osaan massaa. Tasoita massa leivinpaperin päälle n. 1 cm paksuiseksi tiiviiksi levyksi. Paina haluamallasi pienellä muotilla levystä kuvioita ja aseta ne toisen leivinpaperin päälle kuivamaan. anna kuivua vuorokauden.



Inkiväärikeksit n. 30 kpl

150 g voita
2 dl tummaa muscovadosokeria tai fariinisokeria
1 kananmuna
5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl toodaa
2 tl jauhettua inkivääriä
1 tl kanelia
0,25 tl suolaa

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää joukkoon muna ja sekoita hyvin. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon. Kun taikina on tasaista, peitä kulho kelmulla ja anna levätä n. 30 min jääkaapissa.
Kauli taikina ohueksi levyksi ja paina muotilla siitä keksejä. Paista 200 asteessa 6-7 min.