maanantai 19. marraskuuta 2012

Päärynäinen keikauskakku

Minun teki mieli leipoa jotain, jossa oli päärynää. Ja koska keikauskakku on kaivellut mieleni perällä jo pidempää, päätin rohkeasti lähteä säveltämään päärynäistä keikauakskkua.


Päärynäinen keikauskakku

Vuoan pohjalle:

1 päärynä
30 g voita
muscovado (tai fariini) sokeria
kanelia

Taikina:

2 kananmunaa
105 g sokeria
30 g voita
1 purkki Piltti päärynäsosetta (125 g)
135 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5-1 tl kaaardemummaa

Leikkaa leivipaperista kakkuvuokaan (halkaisija 17 cm) sopiva pala leivinpaperia. Voitele ja jauhota vuoan reunat.
Leikkaa vuoan pohjalle tuleva voi ohuiksi lastuiksi ja asettele tasaisesti vuoan pohjalle. Ripottele voin päälle kanelia ja muscovado sokeria. Kuori ja viipaloi päärynä ja aseta vuoan pohjalle.
Sulata taikinaan tuleva voi ja lisää päärynäsose siihen. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää voiseos vaahtoon varovaisesti sekottaien. yhdistä kuivat aineet ja lisää nekin vaahtoon varovaisesti sekottaen. Kaada taikina päärynöiden päälle.
Paista 175 asteessa n. 50 minuuttia.
Kun otat kakun uunista, varmista veitsellä ettei se ole tarttunut vuoan reunoihin kiinni. Anna kakun jäähtyä hetken aikaa ja kumoa se sitten tarjoiluastialle.


Tämä oli hyvää, tosin taikina oli makuuni ehkä hieman mautonta. Kaipasinkin siihen ehkä ripauksen kaardemummaa. Seuraavalla kerralla sitten....


26.11.2012
Sain tilaisuuden testata pohjaa kaardemumman kanssa ja pakko se on vaan sanoa, että tuli miljoona kertaa maukkaampi torttu! Tosin olen tässä syksyn aikana mieltynyt aika mausteisiin leipomuksiin, joten kaardemumman voi huoleta jättää myös pois pohjasta jos haluaa vähemmän mausteista makua kakkuunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti