maanantai 23. joulukuuta 2013

Kierrekeksejä ja riisisuklaata

Tänä jouluna rikomme omia perinteitä ja lähdemme joulun viettoon mehen lapsuuden kotiin. Vaikka pystyn näin välttämään kaiken joulu hössöttämisen ja ruoan valmistamisen, en osannut olla leipomatta jotain viemisiksi. Lasten kanssa tehtiin joka jouluisen taatelikakun kaveriksi kierrekeksejä ja riisisuklaata.



Kahden suklaan riisisuklaa

Vaalea kerros:
40 g voita
3/4 rkl vaaleaa siirappia
100 g valkosuklaata
3 1/3 dl riisimuroja

Tumma kerros:
40 g voita
3/4 rkl tummaa siirappia
100 g tummaasuklaata
3 1/3 dl riisimuroja

Wiener nougat-crunchia

Valmista kumpikin kerros samalla tavalla. Valmista ensin vaalea kerros. Sulata voi ja siirappi kattilassa. LIsää suklaa ja odota että se sulaa ja seos on tasaista.  Lisää riisimurot ja sekoita. Kaada massa n. 15 x 15 cm kokoiseen leivinpaperilla vuorattuun astiaan. Painele tasaiseksi. Valmista tumma kerros ja kaada massa vaalean kerroksen päälle. Rispttele päälle Wiener nougat-crunchia. Laita jääkaappiin jähmettymään. Kun riisisuklaa on jähmettynyttä, leikkaa se paloiksi.





Kierrekeksit (32 kpl)

250 g pehmeää voita
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
0,5 tl leivinjauhetta
5,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta

Sekoita kaikki aineet kaakaojautenna lukuunottamatta sekaisin keskenään. Kun taikina ontasaista massaa, puolita se ja laita toinen puoli jääkaappiin. Lisää toiseen puoleen kaakaojauhe. Kun taikina on tasaista massaa, laita sekin jääkaappiin. Anna taikinoiden olla kylmässä 15 min.
Pyöritä kumpikin taikina pitkäksi tangoksi. Leikkaa kummastakin tangosta 32 tasakokoista palaa. Pyöritä palat n. sentin paksuisiksi pitkuloiksi. Kieritä yksi tumma ja yksi vaalea pitkula keskenään kierteelle ja laita leivinpaperin päälle uunipellille. Paista keksejä 200 asteessa 8-10 minuuttia.


Lasten kanssa innostuttiin koristelemaan osa keskeistä suklailla ja crincheilla, joita sain palkinnoksi Leivontafoorumin viimekuun haasteesta. Mielenkiinnolla odotan, miltä maistuu esimerkiksi suklaalla ja turkinpippuri rouheella koristeltu keksi!


perjantai 20. joulukuuta 2013

Marraskuun leivontahaaste ja palkinto

Leivontafoorumin marraskuinen leivontahaaste oli toistaa jokin viime vuoden haasteiden leipomuksista. Minulle tuli välittömästi mieleen kaksi eri leipomusta, joita olen halunnut testata. Perhe valitsi niistä suklaisen vaihtoehdon. Osallistuin marraskuun haasteeseen leipomalla Puolukkaisen suklaakakun ja valmistamalla sen seuraksi kanelisen kaakaon. Alkuperäisellä leipomuksella viime vuonna haasteeseen osallistui Katjuzqa (hänen bloginsa löytyy täältä). 

Puolukkainen suklaakakku

175 g voita
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl leivontakaakaota
0,25 tl suolaa

2 dl puolukoita

Tarjoiluun:
2 dl vispikermaa
2 tl sokeria
vaniljansiemeniä


Sulata voi ja jätä jäähtymään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita jauhot, kaako ja suola keskenään. Lisää taikinaan vuorotellen sula voi ja kuivat aineet. Kaada taikina voideltuun n. 24 cm irtopohjavuokaan (laita pohjalle leivinpaperi niin kakku ei jää kiinni). Ripottele taikinan pinnalle puolukoita. Paista uunin alatasolla 175 asteessa 25-30 minuttia.
Anna kakun jäähtyä ennen tarjoilua. Säilytä jääkaapissa.
Tarjoilua varten vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi, mausta se sokerilla ja vaniljansiemenillä.


Kanelinen kaakao

1 dl vettä
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
3-4 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 l maitoa

Mittaa kattilaan vesi, kaakaojauhe, kaneli ja fariinisokeri. Kuumenna seos kiehuvaksi. Lisää maito ja kuumenna kokoajan sekoittaen. Kaada laseihin ja koristele vatkatulla kermalla, suklaalastuilla sekä kanelijauheella.
Jos haluat nauttia kaakaon kylmänä, anna mausteseoksen jäähtyä ja lisää joukkoon kylmä maito.





Sijotuin leipomuksella kolmannelle sijalle ja palkinto saapui postiin muutoma päivä sitten. Tällä kertaa postista löytyi aivan mielettömän ihana leivonta-aiheinen paketti Fazerilta! Paketista löytyi erilaisia crunch-pusseja (2 x Marianne, Turkinpippuri, Taloussuklaa, Wiener Nougat ja Tutti Frutti), paketti leivontakaakaota, erilaisia leivontasuklaita (valkosuklaa, sitruunainen valkosuklaa, tummasuklaa sekä premium tummasuklaa), nuolija ja ihana pieni reseptivihko (josta muuten lasten kanssa jo löydettiin leipomuksia testattavaksi!).
Suuri kiitos palkinnosta!!