sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Hattivatti-leivokset

Leivontafoorumin viime kuun haasteena oli leipoa vientituote. Hetken asiaa pohdittuaan mieheni keksi, että hattivateista saisi kai jotain leivottua. Tämän sanottuaan minulle nousi mieleen pienet hattivattien muotoiset leivokset.



Hattivatti-leivokset

Pohja:

2 kananmunaa
sokeria
perunajauhoja
vehnäjauhoja
1 tl leivinjauetta

Ota kaksi saman kokoista lasia. Riko toiseen kananmunat. Mittaa toiseen sokeria saman verran kun munia on ja kumoa sokerit kulhoon. Mittaa tyhjään lasiin n. puolet munien määrästä perunajauhoja. Lisää lasiin vehnäjauhoja niin paljon, että jauhoja on yhteensä yhtä paljon kun munia. Lisää leivinjauhe jauho lasiin. Kaada munat kulhoon ja vatkaa sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi lauhot joukkoon ja kääntele ne vaahtoon varovaisesti.
Vuoraa n. 20 cm x 20 cm vuoka leivinpaperilla ja kumoa taikina sille. Paista 175 asteessa 20-30 minuttia.

Rahkatäyte:

1 dl vispikermaa
200 g sitruunarahkaa
1 liivatelehti

Laita liivatteenlehti likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita rahka sen sekaan. Liota liivatelehti tilkkaan kuumaa vettä ja kaada ohuena nauhana kerma-rahkan sekaan koko ajan sekoittaen.

Kokoamiseen tarvitset myös mansikkamarmeladia.

Kokoaminen:

Kokoa leivokset lieriön muotoiseen astiaan tai esimerkiksi kalvosta taiteltuun putkiloon. Leikkaa pohjasta sopivan kokoisia paloja, kaksi per leivos. Puolita toinen paloista kahtia. Laita toinen puolitetuista paloista lieriön pohjalle, kostuta sokerivedellä, sivele pintaan marmeladia ja laita kerros rahkatäytettä. Laita toinen halkaistu pala rahkan päälle ja toista edellinen. Lopuksi muotoile paksummasta palasta puolipallon muotoinen kappale ja laita se päällimmäiseksi. Laita leivokset jääkaappiin jähmettymään. Anna jähmettyä mieluiten yön ylitse.

Voikreemi:

60 g voita (suolatonta)
2 dl tomusokeria
0,5 tl vaniljasokeria

Vatkaa voi pehmeäksi. Lisää sekaan vaniljasokeri sekä tomusokeri ja sekoita kunnes kreemin on tasaista ja notkeaa.


Kaulitse valkoista sokerimassaa levyksi ja leikkaa siitä suorakaiteen muotoinen, leivoksen kokoinen pala. Levitä sokerimassan päälle voikreemiä ja aseta leivos massan päälle makuulleen. Kääri leivos sokerimassan sisälle. Kiinnitä aikaisemmin valmistamasi silmät voikreemillä ja tökkää kädet sokerimassan läpi hattivati kylkiin.


Minä sain tehtyä neljä aika tuhdin kokoista hattivatia.

Lokakuun haasteessa oli niin paljon mahtavia leipomuksia, etten yltänyt palkintosijoille. Mutta hattivatit saivat idea-palkinnon muumiaiheestaan ja loppuviikosta saapuikin paketti Lejokselta.


Paketista löytyi leivontakulho, esiliina, puuroriisiä, ananaspaloja, kaksi pakettia tummaa leivontakaakaota, rusinoita, luumuja, mustaherukkahyytelöä, taikinakaavin sekä suti. Suuri kiitos paketista!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Perunarieska

Minä en siis pidä ollenkaan rieskoista. Varsinkaan perunarieskasta. Mutta kun jääkaapissa odotti hirveä läjä eilistä perunamuussia, oli pakko keksiä sille jatkojalostus paikka. Ja ainoa mikä perunavellin lisäksi tuli äkkiseltään mieleen oli perunarieksa.

Perunarieska (4 kpl)

3 dl perunamuussia
1 kananmuna
maitoa
suolaa
2,5-3 dl vehnäjauhoja
sulaa voita

Laita uuni lämpeämään 250 asteeseen.
Sekoita perunamuussista ja maidosta löysähkö vellimäinen massa. Jos muussisi on jo valmiiksi hyvin löysää, et todennäköisesti tarvitse lisätä maitoa ollenkaan. Riko kananmuna massan sekaan ja sekoita se joukkoon. Lisää n. 0,5-1 tl (tai oman makusi mukaan) suolaa sekaan. Lopuksi sekoita jauhot taikinaan desi kerralla, kunnes taikina on tahmaista ja muotoiltavaa. Voit lisätä maitoa vielä tässäkin vaiheessa jos taikina tuntuu liian kovalta.
Muotoile taikinasta neljä litteää rieskaa suoraan leivinpaperin päälle. Sulata hieman voita ja voitele rieskat sillä. Paista kunnes rieskojen pinta on saanut kauniin kullanrusehtavan sävyn.


Siis minähän en pidä rieskoista. Varsinkaan perunarieskasta. Paitsi näistä! Ehkä maailman helpoin ja nopein leipä leipoa ja nämä on mukavaa vaihtelua sämpylöihin ja limppuihin.
Suosittelen testaamaan!