sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kuningattaren kakku

Viime talvena nappasin minun mummoni seinäkalenterista hyvältä kuulostavan reseptin. Ja siitä saakka olen pyöritellyt sitä mielessäni ja etsinyt hyvää tilaisuutta leipoa sen. Ja aikaisemmin viikolla päätin, että ihan hyvin minä voin leipoa itselleni äitienpäiväkakuksi kuningattaren kakun, joten eilen aloimme esikoisen kanssa leipomis-puuhiin.


Miehen viimeisimmästä syntymäpäiväkakusta viisastuneena päätin tehdä kakun pienempään vuokaan ettei meillä taas syödä koko seuraavaa viikkoa pelkästään kakkua. Tämä kakku on siis tehty irtopohjavuokaan, jonka halkaisija on 17 cm. Ja täytyy sanoa, että sen kokoinen kakku on juuri passelin kokoinen nelihenkiselle perheelle.


KUNINGATTAREN KAKKU (vuoan halkaisija 17 cm)

Pohja:
150 g domino keksejä
40 g voita

Täyte:
3 liivatelehteä
1,75 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
100 g kuningatar rahkaa
½ tl vaniljasokeria

Murskaa keksit ja sotke keksimurskaan sulatetu voi. Painele leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja laita hetkeksi jääkaappiin.
Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vaahdota vaniljakastike, lsää vaahtoon rahka ja vaniljasokeri. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota 1 rkl kiehuvaa vettä. Valuta liivate muiden ainesten joukkoon koko ajan sekottaen.
Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Anna olla jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön ylitse.


Alkuperäinen ohje kakkuun löytyy Valion sivuilta. Ja taas kerran sain huomata, että jostain syystä minulla on hassja sokeita pisteitä reseptien kanssa ja koska olin kirjoittanut alunperin reseptiin 200 g rahkaa enkä suinkaan 2 x 200 g, laitoin pienennettyynkin ohjeeseen puolet ylöskirjaamastani määrästä. Mutta kyllä se toimi näinkin hyvin! Kakussa maistui kuningatar rahkan maku, mutta täyte ei ollut kamalan makeaa, joten kakkua pystyi syömään useammankin palan.

Kaikenlisäksi meillä myös lapset pitivät kakusta paljon! Kumpikin otti lsää useamman kerran, vaikka koristeeksi laitetut mustikat jäikin syömättä. Toisaalta, kenelle pienelle ihmiselle ei maistuisi Dominoista ja voista sotkettu keksipohja, rahkatäyte nyt oli vaan välttämätön paha siinä sivussa. Esikoinen myös suunnitteli, että hänen seuraaville synttäreilleen täytyy kuulema tehdä Domino kakku. Se on muuten kuten kuingattaren kakku, mutta laitetaan vielä yksi keksipohja kakun päälle ja voilà, meillä on Domino-keksi kakku!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti