perjantai 15. helmikuuta 2013

Sitruunaiset kuppikakut persikka sydämellä

Ystävänpäivän kunniaksi päätin keipoa perheelle sitruunaisia kuppikakkuja persikka sydämellä.


Sitruunaiset kuppikakut persikka sydämellä (10 kpl)

100 g voita
1,5 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1-2 rkl sitruunamehua
n. 3 säilykepersikan puolikasta

Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne vaahdon sekaan varovaisesti käännellen. Lisää sitruunamehu jäähtyneen sulan voin sekaan ja lisää voiseos taikinaan varovaisesti sekoittaen. Täytä muffinssivuoat n. puolilleen taikinalle. Palasta persikanpuolikkaat pienemmiksi paloiksi ja laita niitä taikinan päälle vuokiin. Täytä vuoat niin, että n. 1/3 vuoasta jää täyttämättä. Paista 175 asteessa 15-20 minuttia.

Kuorrute:

100 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g tomusokeria
sitruunamehua

Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri keskenään sekaisin. Lisää siruunamehu joukkoon vähitellen, kunnes saat kuorrutteesta mieleisesi makuista. Leitä kuorrute jäähtyneiden muffinssien päälle.



Persikat olisin voinut jättää hieman suuremmiksi paloiksi ja laittaa niitä huomattavasti enemän muffinssien sisälle. Mutta kaiken kaikkiaan näistä tuli oikein maukkaita! Ja taisin löytää vihdoin kuorrutteen, jota minäkin voin syödä.

1 kommentti: