sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Gluteeniton suklaatorttu

Erinäisissä juhlissa olen törmännyt leipomusten kanssa ongelmaan; mitä voisi tarjoilla ihmisille, joilla on mitä erilaisimpia allergioita. Esikoisen syntymäpäiväjuhlat menee jo melko rutiinilla. Siellä täytyy olla kananmunatonta, pähkinätöntä ja kiivitöntä herkkua. Myöskin sukulaisjuhlissa tulee olla tarjolla ehdottomasti jotain, mikä ei sisällä pähkinää ja uunittomat leipomukset tulee tehdä hyla-tuotteista. Sensijaan miehen syntymäpäivä kahveilla törmäsin ongelmaan, jossa eräs vieras pystyi nauttimaan ainoastaan sipsejä (onneksi olin hommanut niitä, muuten kahvipöytä olisi ollut kyseisen vieraan osalta todella ankea!). Esimerkiksi gluteenittomat herkut on minulle kuin tyhjä autiomaa. En ole ikinä tutustunut gluteenittomien herkkujen maailmaan ja käsitys niistä onkin ollut lähinnä se, että ne maksaa aivan törkeä paljon ja niitä on hankala saada onnistumaan niin, että herkut maistuu hyvälle.

Tammikuun leivontafoorumin haaste antoikin yllättäen tilaisuuden rikkoa omia ennakkoluuloja. Haasteena oli leipoa herkkuja "pussinkyljestä". Jostain syystä meidän kaikki pussit ja paketit kaapissa sisälsi ohjeita kiisseleihin ja kastikkeisiin, kunnes Maizena paketti yllätti gluteenittoman suklaatortun ohjeella.



Gluteeniton suklaatorttu

200 g voita
200 g tummaa suklaata
4 kananmunaa
2 dl sokeria
2,5 dl Maizena maissutärkkelystä
1 tl leivinjauhetta

Vuokaan:
2 rkl voita
1-2 rkl Maizena maissitärkkelystä

Sulata voi ja suklaa vesihautteessa ja laita sivuun jäähtymään. Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe ja maissitärkkelys keskenään ja lisää vaahtoon. Sekoita suklaaseos taikinan sekaan.
Voitele irtopohjavuoka tai korkea reunainen piirakkavuoka (Ø 26 cm) ja ripottele voideltuun vuokaan maissitärkkelystä. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteessa 30 minuttia.
Piirakan tulee jäädä keskeltä koskeaksi. anna tortun jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.


Ja täytyy myöntää, että tämä torttu painii samassa sarjassa tavallisen mutakakun kanssa. Erinomaista herkkua!

2 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköinen torttu! Meilläkin gluteenittomuuden kanssa painitaan lähes joka juhlassa ja tähän mennessä paras ratkaisu on ollut korvata gluteenittomalla jauhoseoksella tavalliset jauhot suklaakakkupohjassa johon tulee valkuaisvaahtoa tuomaan ilmaa ja rakennetta ja vielä ei ole mikään lässähtänyt *koputtaa puuta*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä torttua kannattaa ehdottomasti kyllä testata!

      Poista