lauantai 9. helmikuuta 2013

Näitä vielä joskus teen


Sain tällaisen haasteen Taikataikinoiden Taijalta. Haaste siis menee näin:

1. Kiitä haasteen antajaa
2. Jaa haaste eteenpäin, vaikkapa 4:lle
3. Ilmoita näille haasteesta
4. Kerro oma kahdeksan kohdan to do-listasi ruokaan liittyen

Eli ihan ensin, kiitos Taijalle hauskasta haasteesta!!


Ja oma listani menee näin:

1. KERMARUUSUT
Haluaisin oppia tekemään aivan mielettömän hienoja kermaruusuja. Mutta valitettavasti olen ihan onneton ylipäätä koko kerman kanssa. Täytyisi vaan joskus ostaa monta purkkia kermaa ja aloittaa opettelu.

2. TOFFEE MAKEISET
Minulla on eräs hauska reseptikirja, joka on täynnä mitä erilaisimpia reseptejä. Tässä kirjassa on myös useita erilaisia ohjeita toffee makeisille. joskus kun saisi itsestä sen verran irti, että alkaisi testaamaan näitä herkkuja.

3. HUNAJAKENNO KEKSIT
Samainen kirja sisältää aivan mielettömän herkullisen näköisiä ja kuuloisia hunajakenno keksejä. Näiden kohdalla kapuloita rattaisiin lyö reseptissä esiintyvä viinikivi (että kun pitäisi ihan erikseen lähteä apteekista sitä hakemaan) ja tarkka valmistuslämpötila (pitäisi siis saada hankittua tarkka digitaalinen lämpömittari, jota voi käyttää leivonnassa). Mutta kyllä minä joskus vielä selätän näidenkin keksien haasteen ja teen niitä!

4. PASSIONHEDELMÄ-MARENKITORTTU
Rakasta lime-marenkitorttua! Limen ja marengin yhdistelmä vaan yksinkertaisesti on kuin pala taivasta. Torttu ohjeessani on vinkki, joka kehottaa joskus testaamaan limen sijaan passionhedelmää täytteessä ja tämä ajatus on viekoitellut minut täysin.

5. ÄIDIN JAUHELIHAKASTIKE
Tämä koskee oikeastaan laajemmin äidin ja mummojen tekemiä ruokia. Valitettavasti vuosikymmenien kokemusta ei korvaa mikään ja osittain täytyy tyytyä hankkimaan se kokemus ruoanlaittajan kartuttamalla niitä vuosia itselleen.
Mutta tuo äidin jauhelihakastike on erityisesti sellainen, jonka haluaisin oppia tekemään. tiedän, kuinka äiti sen tekee ja tiedän, mitä äiti sinne laittaa, mutta en vaan kerta kaikkiaan osaa tehdä omista kastikkeistani yhtä hyviä. Täytyykin varmaan ottaa asiakseen äidin luona käydessä kastike-sulkeiset ja pyytää äitiä opettamaan kädestä pitäen kuinka se kastike oikeastaan valmistuu.

6. MARSIPAANI/SOKERIMASSA KORISTEET
Tässäkin ainoa apu olisi harjoittelu, harjoittelu ja harjoittelu. Ystävieni ansiosta omistan nykyään kunnolliset marsipaanin työstö välineet (itse kun olen niin pihi etten ole koskaan raaskinut niitä ostaa), ja nuorempi lapseni tilasi syntymäpäiväkakukseen kakun, jossa on ”tosi paljon erilaisia ängripöörtsejä päällä”, eli harjoittelua on siis luvassa.

7. RAPARPERI KAVIAARI
Tykkään katsella erilaisia ruokaohjelmia ja saan niistä ideoita, joita pyrin toteuttamaan tilaisuuden tullen (kuten esim. syksyllä tekemäni brandy snapsit). Uusin innostukseni aihe oli Baking Mad with Eric Lanlard-ohjelmassa esiintynyt raparperi kaviaari. Jo pienten raparperi helmien valmistus näytti niin hauskalle, että se siirtyi välittömästi ”tätä täytyy joskus koettaa” kansioon.

8. TÄYDELLISET BRETZELIT
Aikoinaan, kun olin Saksassa suorittamassa työssäoppimis jaksoani, rakastuin siellä pretzeleihin. Ostin niitä joka päivä ja toin niitä mukanani kotiin. Monta vuotta surin, kun en saanut mistään pretzeleitä, kunnes päätin aloittaa täydellisen pretzel reseptin metsästyksen. Nyt olen jo löytänyt noita herkkuja paikallisen Lidlin paistopisteestä, mutta haluaisin silti löytää Sen täydellisen pretzeleiden reseptin.



Haasteen aion jakaa etenpäin yhteen blogiin, Tarinoitaryytimaan reunalta.

2 kommenttia:

  1. Kiitos hauskasta haasteesta! Pitääkin oikein ajan kanssa miettiä tätä :)

    VastaaPoista
  2. Hunajakennokeksit kuulostaa hauskoilta, testaa niitä sit ens viikolla kun me tullaan sinne ;)

    VastaaPoista